Hau!
Olen siis Tico, reilun vuoden ikäinen haukkunen. Keksin aloittaa blogin pitämisen vasta nyt. Tosin tässä haukahtelen emännälleni, Miralle, ohjeita että mitä hänen tulisi kirjoittaa, itseltä kun tuo ei oikein onnistu, liian isot tassut näes...
Pitäisi varmaan tähän alkuun kertoa itsestäni, ja tähänastisista tempauksistani, jotta opitte vähän tuntemaan minua!
Äitini on dreeveri, nimeltään Lulu. Isäni taas länsigöötanmaanpystykorva, tuttavallisemmin göötti, Vallu. He ovat naapureita. Ihmiseni ovat sanoneet minun olleen toivottu vahinkopentu, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ei noita ihmisten ajatuksia aina ymmärrä... Noh, olin siis jokin vahinkopentu tai en, minua on rakastettu hyvin paljon syntymästäni saakka! Ihmiseni ovat muistelleet sitä päivää.... Se oli 10. elokuuta, vuonna 2011. Emäntäni äiti oli soittanut emännälle, että "nyt ne syntyy!" Emäntä tietysti äkkiä auttamaan synnytyksessä, joka sujuikin ilman ongelmia. Kuulemma heti kun olin syntynyt, emäntä oli katsonut, että toivottavasti olisin uros. Olinkin ja hän heti hihkaisi, että "tämä on meidän Tico!" Sitä ei kuulemma edes mietitty. Mahduin kuulemma silloin emännän kämmenelle. Minähän en mitään muista, mitään en nähnyt ja halusin vain päästä emon lämpöön... Meitä syntyi kaikkiaan 7. 4 tyttöä ja 3 poikaa. Tosin yksi siskoistani kuoli heti samana iltana, olen kuullut, ettähänessä oli vikaa... Puuttui toinen korva ja emo hyljeksi... Emoltahan puuttuu yksi varvas, johtuu varmaankin siitä.
Noh, olin alusta asti pentueen isoin, se kaikkien "pomo". Opetellessamme syömään, opin ensimmäisenä, ja olin kuulemma aina vatsallani keskellä lautasta ja ryystin ruokaa toiselta reunalta. Mitään en tosin myönnä... Kasvoin aivan hurjaa vauhtia ja olin nopeasti syömään opittuani täysin itsenäinen. Pienestä saakka olen ollut paimenluonne, metsästysvaisto on unohtunut johonkin... Parhaita kavereitani onkin Kaapo-kani, jota kovasti yritän paimentaa! Kuten niitä villijänöjäkin, joita pihallamme joskus on... Mutta tosiaan! Nythän meinasimme jättää pitkän pätkän välistä! Koska olin niin itsenäinen, en niinkään välittänyt muista pennuista enkä emosta, vaihdoin kotia jo hieman aikaisemmin kuin olisi suositeltua. Muutin nykyiseen kotiini jo noin 6-viikkoisena. Olen aina tykännyt täällä asua, omakotitalo ja paljon tilaa juosta. Olin pentuna aika pullero, mutta pentukilot karisivat yllättäen nopeasti, ja pian emäntä ei enää päässytkään pakoon!
Melkoisen nopeasti opin myöskin sisäsiistiksi, ihmiset kun kerran olivat päivisin poissa kotoa. Matkan varrella olen tuhonnut paljon leluja, sängynpäädyn sekä parit tyynyt. Ja liikaa johtoja. Eipä siitä sen enempää.
Muuten olen ollut kamalan fiksu koira! Opin uudet tempt nopeasti. Viidessä minuutissa emäntä opetti istumaan, pyytämään, menemään maahan, kierimään ja vaikka mitä! Kyllästyin jos samaa temppua piti tehdä monesti. Joskus olen kuulemma liiankin viisas, osaan jopa ovet avata... Kjeh kjeh, keittiö ei saa olla rauhassa.... ^^
Ainut mitä en ole kunnolla oppinut, on lenkillä käyttäytyminen. Minulla on aina niin kamala kiire! Varsinkin silloin jos mennään katsomaan naapurin welsh corgi-tyttöä, Pitkoa... Ahh, mitkä karvat... Ihmiseni vitsailevatkin, että Pitko on tyttöystäväni. Minä en sellaisesta välitä, haluaisin vain leikkiä! Minulle rakennettiinkin tänä kesänä tarha, ja joskus Pitko käy leikkimässä. Tosin se kyllä enemmän murisee, on muutaman vuoden minua vanhempi ja rauhallisempi... Ihme tosikko akka...
Järjestän aina välillä pientä kiusaa ihmisilleni, varsinkin emännälle. Juuri eilen aamulla merkkasin hänen kenkänsä kun hän oli lähdössä töihin ja viemässä minua tarhaan päiväksi... tämä riittää tältä erää, pitää lähteä vielä iltalenkille. Kommenttia saa, ja pitääkin laittaa. '
Hau hau!
Olen siis Tico, reilun vuoden ikäinen haukkunen. Keksin aloittaa blogin pitämisen vasta nyt. Tosin tässä haukahtelen emännälleni, Miralle, ohjeita että mitä hänen tulisi kirjoittaa, itseltä kun tuo ei oikein onnistu, liian isot tassut näes...
Pitäisi varmaan tähän alkuun kertoa itsestäni, ja tähänastisista tempauksistani, jotta opitte vähän tuntemaan minua!
Äitini on dreeveri, nimeltään Lulu. Isäni taas länsigöötanmaanpystykorva, tuttavallisemmin göötti, Vallu. He ovat naapureita. Ihmiseni ovat sanoneet minun olleen toivottu vahinkopentu, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Ei noita ihmisten ajatuksia aina ymmärrä... Noh, olin siis jokin vahinkopentu tai en, minua on rakastettu hyvin paljon syntymästäni saakka! Ihmiseni ovat muistelleet sitä päivää.... Se oli 10. elokuuta, vuonna 2011. Emäntäni äiti oli soittanut emännälle, että "nyt ne syntyy!" Emäntä tietysti äkkiä auttamaan synnytyksessä, joka sujuikin ilman ongelmia. Kuulemma heti kun olin syntynyt, emäntä oli katsonut, että toivottavasti olisin uros. Olinkin ja hän heti hihkaisi, että "tämä on meidän Tico!" Sitä ei kuulemma edes mietitty. Mahduin kuulemma silloin emännän kämmenelle. Minähän en mitään muista, mitään en nähnyt ja halusin vain päästä emon lämpöön... Meitä syntyi kaikkiaan 7. 4 tyttöä ja 3 poikaa. Tosin yksi siskoistani kuoli heti samana iltana, olen kuullut, ettähänessä oli vikaa... Puuttui toinen korva ja emo hyljeksi... Emoltahan puuttuu yksi varvas, johtuu varmaankin siitä.
Noh, olin alusta asti pentueen isoin, se kaikkien "pomo". Opetellessamme syömään, opin ensimmäisenä, ja olin kuulemma aina vatsallani keskellä lautasta ja ryystin ruokaa toiselta reunalta. Mitään en tosin myönnä... Kasvoin aivan hurjaa vauhtia ja olin nopeasti syömään opittuani täysin itsenäinen. Pienestä saakka olen ollut paimenluonne, metsästysvaisto on unohtunut johonkin... Parhaita kavereitani onkin Kaapo-kani, jota kovasti yritän paimentaa! Kuten niitä villijänöjäkin, joita pihallamme joskus on... Mutta tosiaan! Nythän meinasimme jättää pitkän pätkän välistä! Koska olin niin itsenäinen, en niinkään välittänyt muista pennuista enkä emosta, vaihdoin kotia jo hieman aikaisemmin kuin olisi suositeltua. Muutin nykyiseen kotiini jo noin 6-viikkoisena. Olen aina tykännyt täällä asua, omakotitalo ja paljon tilaa juosta. Olin pentuna aika pullero, mutta pentukilot karisivat yllättäen nopeasti, ja pian emäntä ei enää päässytkään pakoon!
Melkoisen nopeasti opin myöskin sisäsiistiksi, ihmiset kun kerran olivat päivisin poissa kotoa. Matkan varrella olen tuhonnut paljon leluja, sängynpäädyn sekä parit tyynyt. Ja liikaa johtoja. Eipä siitä sen enempää.
Muuten olen ollut kamalan fiksu koira! Opin uudet tempt nopeasti. Viidessä minuutissa emäntä opetti istumaan, pyytämään, menemään maahan, kierimään ja vaikka mitä! Kyllästyin jos samaa temppua piti tehdä monesti. Joskus olen kuulemma liiankin viisas, osaan jopa ovet avata... Kjeh kjeh, keittiö ei saa olla rauhassa.... ^^
Ainut mitä en ole kunnolla oppinut, on lenkillä käyttäytyminen. Minulla on aina niin kamala kiire! Varsinkin silloin jos mennään katsomaan naapurin welsh corgi-tyttöä, Pitkoa... Ahh, mitkä karvat... Ihmiseni vitsailevatkin, että Pitko on tyttöystäväni. Minä en sellaisesta välitä, haluaisin vain leikkiä! Minulle rakennettiinkin tänä kesänä tarha, ja joskus Pitko käy leikkimässä. Tosin se kyllä enemmän murisee, on muutaman vuoden minua vanhempi ja rauhallisempi... Ihme tosikko akka...
Järjestän aina välillä pientä kiusaa ihmisilleni, varsinkin emännälle. Juuri eilen aamulla merkkasin hänen kenkänsä kun hän oli lähdössä töihin ja viemässä minua tarhaan päiväksi... tämä riittää tältä erää, pitää lähteä vielä iltalenkille. Kommenttia saa, ja pitääkin laittaa. '
Hau hau!
Kommentit